Vuodesta 2010|Palkinnonsaajat|Saharov-palkinto

Oleg Sentsov, vuoden 2018 Saharov-palkinnon saaja

Oleg Sentsov on ukrainalainen elokuvaohjaaja ja kirjailija, joka on arvostellut suorapuheisesti Krimin liittämistä Venäjään.

Sentsov syntyi Simferopolissa vuonna 1976. Opiskeluaikanaan hän luki taloustiedettä Kiovassa mutta siirtyi myöhemmin Moskovaan opiskelemaan käsikirjoittamista ja ohjaamista. Hänen ensimmäinen kokoillan elokuvansa, palkittu Gámer, valmistui vuonna 2012. Hänestä tuli vuonna 2013 vapautta ja ihmisoikeuksia vaatineen AutoMaidan-liikkeen aktiivinen jäsen, ja hän oli yksi EuroMaidan-vallankumouksen taustavoimista. Vuonna 2014, kun Krim liitettiin laittomasti Venäjään, Sentsov järjesti humanitaarista apua saarroksiin jääneille ukrainalaissotilaille. Hän toimitti heille elintarvikkeita ja lääkkeitä sekä apua heidän perheidensä evakuointia varten.

Hänet pidätettiin Krimillä Simferopolin kaupungissa 10. toukokuuta 2014 syytettynä terroritekojen suunnittelusta niemimaan venäläistä de facto -hallintoa vastaan. Venäjän turvallisuuspalvelu kuljetti hänet Venäjälle. Hän oli vuoden vangittuna ennen hänen asiansa käsittelyä sotaoikeudessa. Hän sai 20 vuoden vankeustuomion oikeudenkäynnissä, jota Amnesty International luonnehti äärimmäisen julkeaksi näytösoikeudenkäynniksi. Venäjän viranomaiset kohtelivat häntä Venäjän kansalaisena, vaikka hänellä ei ollut koskaan ollut Venäjän passia ja hän ilmoitti, että hänellä oli ainoastaan Ukrainan kansalaisuus.

Sentsovin syytettiin johtavan terroristijärjestöä, joka valmisteli muistomerkkien räjäyttämistä Krimillä. Hän vakuutti järkähtämättä syyttömyyttään, eikä hänen osallistumisestaan rikolliseen toimintaan esitetty minkäänlaista uskottavaa näyttöä. Syyttäjän avaintodistaja perui alkuperäisen tunnustuksensa ja totesi antaneensa sen kidutettuna. Puhuessaan oikeudessa Sentsov ivasi tekaistua oikeudenkäyntiä ja kertoi toivovansa, että ihmiset Venäjällä eivät enää olisi peloissaan.

Tuomion jälkeen Sentsov vietiin tarkasti vartioituun rangaistussiirtolaan Siperiaan, napapiirin pohjoispuolelle, tuhansien kilometrien päähän kodistaan. Sentsov jatkoi vankilasta käsin taistelua vakaumustensa puolesta. Toukokuussa 2018 hän aloitti 145 päivää kestäneen nälkälakon vaatien kaikkien Venäjällä olevien ukrainalaisten poliittisten vankien vapauttamista. Hän lopetti nälkälakkonsa pakon edessä, kun häntä uhattiin pakkosyöttää ja hänen terveydentilansa alkoi olla kriittinen.

Euroopan parlamentti antoi 14. kesäkuuta 2018 päätöslauselman, jossa vaadittiin, että Oleg Sentsov ja kaikki muut Venäjällä laittomasti pidätetyt Ukrainan kansalaiset vapautetaan välittömästi ja ehdoitta.

Kansainvälinen yhteisö, ihmisoikeuksia puolustavat ryhmät, venäläiset elokuvantekijät sekä kuuluisat ohjaajat ja näyttelijät ilmaisivat tukensa Sentsoville ja vaativat hänen vapauttamistaan. Venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial on tunnustanut hänet poliittiseksi vangiksi.

Syyskuussa 2019 Sentsov vapautettiin vankilasta ja palautettiin Ukrainaan. Hänen vapauttamisensa oli osa Venäjän ja Ukrainan keskenään sopimaa vankienvaihtoa. Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli totesi olevansa helpottunut ja iloinen Sentsovin vapauttamisesta. Hän luonnehti tätä rohkeaksi mieheksi, joka on arvokkaasti vastustanut epäoikeudenmukaisuutta.

Vuoden 2018 palkintoseremonia

Venezuelan demokraattinen oppositio - 2017, Venezuela

Venezuelan demokraattinen oppositio: kansalliskokous (Julio Borges) ja kaikki Foro Penal Venezolanon laatimassa luettelossa mainitut poliittiset vangit, edustajinaan Leopoldo López, Antonio Ledezma, Daniel Ceballos, Yon Goicoechea, Lorent Saleh, Alfredo Ramos ja Andrea González

Venezuelan demokraattinen oppositio, vuoden 2017 Saharov-mielipiteenvapauspalkinnon saaja

Vuonna 2017 Saharov-palkinnon sai VENEZUELAN DEMOKRAATTINEN OPPOSITIO, johon kuuluvat maan kansalliskokous (edustajanaan Julio Borges) ja kaikki Foro Penal Venezolanon laatimassa luettelossa mainitut poliittiset vangit edustajinaan Leopoldo López, Antonio Ledezma, Daniel Ceballos, Yon Goicoechea, Lorent Saleh, Alfredo Ramos ja Andrea González.Venezuelaa on jo usean vuoden ajan koetellut poliittinen kriisi. Valtapuolue on järjestelmällisesti kaventanut mahdollisuuksia ylläpitää oikeusvaltiota ja perustuslaillista järjestystä, ja maaliskuussa 2017 maan ylin tuomioistuin vei lainsäädäntövallan demokraattisesti valitulta kansalliskokoukselta. Kansalliskokouksen puhemies Julio Borges on kuvannut Venezuelan tilannetta seuraavasti: "Kyse ei ole vain poliittisesta välienselvittelystä Venezuelassa vaan elämän ja olemassaolon perusteisiin ja arvoihin liittyvästä välienselvittelystä."Hyperinflaatio, kaaos ja levottomuudet ovat jo ainakin vuosikymmenen ajan varjostaneet maan tilannetta, ja Venezuelan hallinto on vainonnut, häirinnyt ja pidättänyt satoja poliittisia vastustajia. Foro Penal Venezolano raportoi poliittisista vangeista ja heidän tilanteestaan. Tämä näkyvä venezuelalainen ihmisoikeusjärjestö tarjoaa maksutonta oikeusapua niille vähävaraisille, joiden uskotaan joutuneen mielivaltaisen pidätyksen, kidutuksen tai hyökkäyksen kohteeksi mielenosoitusten aikana.Venezuelan hallinto on pidättänyt useita oppositiojohtajia, joihin kuuluvat esimerkiksi Leopoldo López, Antonio Ledezma, Daniel Ceballos, Yon Goicoechea, Lorent Saleh, Alfredo Ramos ja Andrea González. Osa heistä vapautettiin väliaikaisesti vuonna 2018, mutta monet ovat kotiarestissa tai vankilassa, toisinaan ankarissa ja epäinhimillisissä oloissa.Venezuelalainen oppositiojohtaja Leopoldo López vapautettiin toukokuun 2019 vallankaappausyrityksessä, mutta hänen ei ole annettu palata politiikkaan. López vietti yli kolme vuotta vankilassa ja kaksi vuotta kotiarestissa. Toinen merkittävä oppositiopoliitikko ja Caracasin entinen kaupunginjohtaja Antonio Ledezma oli ollut kotiarestissa vuodesta 2015, mutta hänen onnistui paeta maasta marraskuussa 2017. Iribarrenin entinen pormestari Alfredo Ramos ja San Cristóbalin entinen pormestari Daniel Ceballos ovat niin ikään olleet pitkiä aikoja vangittuina. Molemmat ovat sittemmin päässeet vapaaksi.Venezuelassa pidettiin toukokuussa 2018 presidentinvaalit, joita oppositio boikotoi ja joiden tulosta useimmat kansainväliset toimijat, Euroopan unioni niiden joukossa, eivät ole tunnustaneet. Venezuelan hallitus yritti niiden jälkeen kiillottaa kuvaansa vapauttamalla joitakin poliittisia vankeja. Saharov-palkinnon saanut opiskelijoiden johtohahmo ja demokratia-aktivisti Lorent Saleh vapautettiin lokakuussa 2018 ja karkotettiin Espanjaan hänen viruttuaan yli neljän vuoden ajan epäinhimillisissä oloissa Helicoiden vankilassa Caracasissa.

Nadia Murad ja Lamya Haji Bashar - 2016, Irak

NADIA MURAD BASEE TAHA ja LAMYA HAJI BASHAR ovat onnistuneet pakenemaan Isisin seksiorjuudesta, ja heistä on tullut sen harjoittaman järjestelmällisen seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten puolestapuhujia. He edustavat julkisuudessa Irakin jesidiyhteisöä. Jesidit ovat uskonnollinen vähemmistö, joka on joutunut Isisin taistelijoiden toimeenpaneman kansanmurhan kohteeksi.

Elokuun 3. päivänä 2014 Isis surmasi kaikki Kochon kylän miehet. Kocho on Haji Basharin ja Muradin kotikaupunki Sindžarissa Irakissa. Joukkomurhan jälkeen naiset ja lapset otettiin orjiksi. Kaikki nuoret naiset, mukaan luettuina Haji Bashar, Murad ja heidän sisarensa, siepattiin, ostettiin ja myytiin useita kertoja, ja heitä käytettiin hyväksi seksiorjina. Kochon verilöylyssä Murad menetti kuusi veljistään, ja hänen äitinsä surmattiin, samoin kuin 80 muuta vanhempaa naista, joilla ei katsottu olevan seksuaalista arvoa. Myös Haji Basharia ja hänen kuutta sisartaan käytettiin hyväksi seksiorjina. Hänet myytiin viidesti kapinalliselta toiselle, ja hänet pakotettiin valmistamaan pommeja ja itsemurhaliivejä Mosulissa sen jälkeen, kun Isis-kapinalliset olivat teloittaneet hänen veljensä ja isänsä.

Syyskuussa 2014 Murad onnistui pakenemaan naapurustossa asuvan perheen avulla. Perhe salakuljetti hänet Isis-kapinallisten hallitsemalta alueelta, ja hänen onnistui päästä Pohjois-Irakissa olevalle pakolaisleirille ja sitten Saksaan. Vuotta myöhemmin joulukuussa 2015 Murad piti YK:n turvallisuusneuvoston ensimmäisessä ihmiskauppaa käsitelleessä kokouksessa vaikuttavan puheen kokemuksistaan. Syyskuussa 2016 hänestä tuli YK:n huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimiston (UNODC) ensimmäinen ihmiskaupan uhrien ihmisarvon hyvän tahdon lähettiläs. Hän osallistuu maailmanlaajuisiin ja paikallisiin tilaisuuksiin, joilla lisätään tietoisuutta ihmiskaupan lukemattomien uhrien kärsimyksistä. Lokakuussa 2016 Euroopan neuvosto kunnioitti häntä Václav Havelin ihmisoikeuspalkinnolla. Murad on julkaissut muistelmansa nimellä The Last Girl: My Story of Captivity, and My Fight Against the Islamic State. Vuonna 2018 hän julkaisi elämästään kertovan dokumenttielokuvan On her shoulders. Lokakuussa samana vuonna jona hän voitti Nobelin rauhanpalkinnon.

Haji Bashar yritti karata useita kertoja ennen kuin onnistui viimein pakenemaan huhtikuussa 2015, kun hänen perheensä maksoi paikallisille salakuljettajille. Kun Bashar oli matkalla kurdialueen rajan yli ja kiiruhti kohti Irakin hallituksen valvonnassa olevaa aluetta Isis-kapinallisten ollessa hänen kannoillaan, maamiinan räjähdys surmasi kaksi hänen matkakumppaniaan ja hän itse haavoittui ja miltei sokeutui räjähdyksessä. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan ja pääsi lopulta hoitoon Saksaan, jossa hän pääsi jälleen tapaamaan henkiin jääneet sisaruksensa. Toivuttuaan Haji Bashar on aktiivisesti pyrkinyt lisäämään tietoisuutta jesidiyhteisön koettelemuksista ja auttaa edelleen naisia ja lapsia, jotka ovat joutuneet Isis-järjestön orjiksi ja sen julmuuksien kohteiksi. Hän on osallistunut monenlaiseen Saharov-palkinnon verkoston toimintaan. Hän on muun muassa toiminut luennoitsijana ihmisoikeusaktivisteille suunnatun Saharov-stipendiaattiohjelman yhteydessä ja on vuodesta 2018 alkaen valmistellut elämästään kertovaa uutta kirjaa.

Raif Badawi – 2015, Saudi-Arabia

RAIF BADAWI on nuori mielipiteen- ja sananvapauden puolesta puhuva saudiarabialainen bloggaaja. Saudi-Arabian viranomaiset ovat toistuvasti langettaneet hänelle raipparangaistuksia ja vankeustuomioita.

Hän perusti Saudi Liberals -verkkofoorumin ja myöhemmin Free Saudi Liberal Network verkkofoorumin ja ylläpiti niitä. Niillä voitiin käydä poliittis-uskonnollista keskustelua konservatiivisessa Saudi-Arabiassa. Foorumeilla oli tuhat rekisteröitynyttä käyttäjää, kun Badawi pidätettiin yhdeksi päiväksi vuonna 2008 ja häntä kuulusteltiin syytettynä uskonnosta luopumisesta, josta Saudi-Arabiassa rangaistaan kuolemantuomiolla. Tämän jälkeen häneltä evättiin toistaiseksi Saudi-Arabiasta poistuminen, hänen pankkitilinsä jäädytettiin ja hänen vaimonsa suku yritti pakottaa parin eroamaan. Kovaa linjaa edustava imaami langetti hänelle fatwan.

Badawi jatkoi silti urhoollisesti maltillisten liberaalien näkemystensä esittämistä. Hän kirjoitti mielipiteen- ja sananvapauden puolesta ja peräänkuulutti yhteiskuntaa, jossa voi esittää erilaisia näkemyksiä. Hän totesi myös, että teokraattisen ikeen alla kärvistelevässä arabiyhteiskunnassa fatwan langettamiseen riittää, että vapaa-ajattelija ilmaisee mielipiteensä. Hän pelkäsi tämän johtavan siihen, että lahjakkaimmat yksilöt pakenevat maasta.

Liberalismia Saudi-Arabiassa ajava Badawi pyrki nettikirjoituksissaan ja perinteisiin tiedotusvälineisiin laatimissaan kirjoituksissa valistamaan yhteisöään ja torjumaan tietämättömyyttä, kuten hän kirjoitti vankilassa vuonna 2015 laatimassaan esipuheessa kirjaansa, johon kootut kirjoitukset hän oli onnistunut pelastamaan verkkosivustojen lopullisesta sulkemisesta huolimatta. Hän halusi myös kyseenalaistaa uskonoppineiden aseman lain yläpuolella ja edistää sananvapautta sekä naisten, vähemmistöjen ja köyhien oikeuksia Saudi-Arabiassa.

Badawi pidätettiin vuonna 2012 ja hänet asetettiin syytteeseen muun muassa uskonnosta luopumisesta, mutta yksikään oikeusaste ei ole antanut siitä päätöstä. Hänet tuomittiin rienaavia kommentteja sisältävän foorumin ylläpitämisestä ja rienaavista internetkirjoituksista. Vuonna 2013 hänet tuomittiin seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen ja 600 raipaniskuun, mutta vuonna 2014 tuomio koveni tuhanteen raipaniskuun, kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen ja miljoonan rialin sakkoon (226 000 euroa). Badawi sai 50 raipaniskua tammikuussa 2015 Jeddan moskeijan edessä elämöivän väkijoukon silmien alla. Loput tuhannesta raipaniskusta oli määrä toteuttaa sarjoittain 20 viikon kuluessa. Lääkärit, jotka tutkivat hänet ensimmäisten iskujen jälkeen, löysivät niin syviä haavoja, että he totesivat, ettei Badawi selviä hengissä toisesta kerrasta. Kansainväliset vastalauseet ja huoli Badawin terveydentilasta ovat toistaiseksi lykänneet raipparangaistuksen jatkamista, mutta korkein oikeus päätti kesäkuussa 2015 pitää hänen tuomionsa voimassa. Hän ei saa käyttää mitään tiedotusvälineitä eikä matkustaa ulkomaille kymmeneen vuoteen vankilasta vapauttamisensa jälkeenkään.

Vaikka Badawi on eristetty muusta maailmasta, hänestä on tullut maailmanlaajuinen symboli, joka muistuttaa saudihallinnon sortopolitiikasta samalla, kun maan johtajat pyrkivät lujittamaan siteitään Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vuosina 2015 ja 2016 hän oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Badawin vaimo Ensaf Haidar ja heidän kolme lastaan asuvat Kanadassa, jonne he pakenivat Saudi-Arabiasta vuonna 2013 anonyymien tappouhkausten vuoksi. Vaimo edusti miestään palkinnonjakotilaisuudessa Strasbourgissa ja Saharov-palkinnon 30-vuotisjuhlakokouksessa.

Denis Mukwege – 2014, Kongon demokraattinen tasavalta

Kongon demokraattisessa tasavallassa toimiva lääkäri DENIS MUKWEGE on omistanut elämänsä niiden kymmenientuhansien kongolaisten naisten ja tyttöjen elämän uudelleen rakentamiseen, jotka ovat joutuneet joukkoraiskausten ja julman seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Mukwege syntyi Bukavussa vuonna 1955, opiskeli lääketiedettä ja perusti Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa sijaitsevaan Lemeran sairaalaan gynekologian yksikön, joka tuhoutui, kun sota syttyi vuonna 1996. Mukwege pakeni takaisin Bukavuun ja perusti sairaalan, joka aluksi toimi teltoissa. Hän rakensi myös uuden synnytysosaston ja leikkaussalin, mutta kaikki tämä tuhoutui vuonna 1998 toisessa Kongon sodassa.

Mukwege rakensi jälleen lannistumatta sairaalansa uudelleen Panziin, teki pitkiä työpäiviä ja koulutti henkilökuntaa hoitaakseen naisia, jotka olivat joutuneet naiset "yhteiseksi vihollisekseen" julistaneiden taistelijoiden uhreiksi. Hän on hoitanut kymmeniätuhansia naisia sen jälkeen, kun sairaala avasi taas ovensa vuonna 1999 ja otti vastaan ensimmäisen raiskauksen uhrin, jonka sukupuolielimissä ja reisissä oli luotien jättämiä haavoja. Jo ensimmäisinä viikkoina kymmenet naiset saapuivat sairaalaan ja kertoivat tulleensa raiskatuksi ja kidutetuksi.

Mukwegen asiantuntemus seksuaalisesta väkivallasta aiheutuneiden patologisten ja psykososiaalisten vaurioiden hoitamisessa on kansainvälisesti tunnustettua. Hänen johtamassaan sairaalassa Panzissa hoidetaan henkisiä ja ruumiillisia vammoja ja tarjotaan naisille tukea, jotta he voivat hankkia uusia keinoja ansaita elantonsa, sillä moni heistä on joutunut yhteisönsä hyljeksimäksi. Tytöille tarjotaan myös tukea, jotta he voivat palata kouluun, ja oikeudellista apua on tarjolla sitä tarvitseville.

Mukwegesta tuli uhreiksi joutuneiden naisten väsymätön puolestapuhuja, kun hän tunnisti leikkauspöydällään olleen nuoren naisen Panzin sairaalassa syntyneeksi tytöksi, jota hän oli ollut saattamassa maailmaan. Tämä oli Mukwegelle käänteentekevä hetki: hän alkoi hoitotyön ohella ottaa kantaa kotimaassaan ja ulkomailla Kongon demokraattisen tasavallan luonnonvaroista käytävän väkivaltaisen taistelun lopettamiseksi. Vuonna 2012 hän itse joutui uhriksi, kun aseistautuneet miehet tunkeutuivat hänen kotiinsa ja uhkasivat hänen tyttäriään aseella. Hänen henkivartijansa ja ystävänsä sai surmansa, mutta hän itse pääsi pakoon ja pakeni perheensä kanssa Ruotsiin ja sitten Belgiaan. Hän palasi Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuonna 2013, kun ryhmä naisia, jotka elävät alle dollarilla päivässä, osti hänelle yhteisvoimin matkalipun kotiin.

Nykyään Mukwege asuu johtamassaan Panzin sairaalassa jatkuvista tappouhkauksista huolimatta. Hän on myös perustanut nimeään kantavan säätiön, josta myönnetään tukea seksuaalisesta väkivallasta selvinneille kaikkialla maailmassa. Hän oli kiinteästi mukana Euroopan parlamentin lainsäädäntöprosessissa, jonka tuloksena annettiin vuonna 2017 konfliktimineraaleja koskeva EU:n asetus. Sen tavoitteena on estää tiettyjen konfliktimineraalien ja -metallien vienti Eurooppaan.

Mukwegelle on vuodesta 2008 alkaen myönnetty kymmeniä palkintoja tunnustukseksi hänen työstään. Hän sai muun muassa vuonna 2008 YK:n ihmisoikeuspalkinnon, vuonna 2016 Soulin rauhanpalkinnon ja vuonna 2018 Nobelin rauhanpalkinnon. Lisäksi hänelle on myönnetty Edinburghin ja Harvardin yliopistojen kunniatohtorin arvonimi. Mukwegen elämästä ja työstä tehtiin vuonna 2015 dokumenttielokuva The Man Who Mends Women: The Wrath of Hippocrates. Elokuva on tekstitetty Euroopan parlamentin tuella kaikille EU-maiden virallisille kielille.

Malala Yousafzai – 2013, Pakistan

MALALA YOUSAFZAI oli 15-vuotias, kun talebantaistelija ampui häntä kasvoihin Swatin laaksossa Pakistanissa vuonna 2012. Tarkoituksena oli estää häntä ja muita tyttöjä käymästä koulua. Malala selvisi vakavista vammoistaan ja jatkoi kamppailuaan.

Vuonna 2013 hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Saharov-palkinnon saaja. Hän omisti palkintonsa "Pakistanin unohdetuille sankareille" puolustaen jokaisen lapsen oikeutta koulunkäyntiin.

"Monilla lapsilla ei ole ruokaa syödäkseen eikä vettä juodakseen, ja monet lapset haluaisivat kovasti käydä koulua. On hälyttävää, että 57 miljoonaa lasta ei saa käydä koulua. (...) Tämän on kolkutettava omaatuntoamme", Malala sanoi 28 maan edustajille Euroopan parlamentin täydessä istuntosalissa, jossa Saharov-palkinnon 25-vuotisjuhlan vuoksi paikalla olivat poikkeuksellisesti myös lähes kaikki yhä elossa olevat palkinnonsaajat. "Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kynä ja yksi kirja voivat muuttaa maailmaa", hän totesi.

Malala aloitti kamppailunsa koulutuksen puolesta 11-vuotiaana, jolloin hän kirjoitti salanimellä nettipäiväkirjaa koulutyttöjen elämästä talebanliikkeen hallitsemassa Swatin laaksossa. Vuonna 2009 liike määräsi kaikki tyttökoulut suljettaviksi samalla, kun Pakistanin armeija taisteli sitä vastaan alueiden hallinnasta. Malala ja hänen perheensä joutuivat pakenemaan saarretusta kotikaupungistaan, ja hänen koulunsa tuhottiin. Kun turvallisuustilanne koheni, Malala ja hänen tyttökoulua johtava isänsä Ziauddin jatkoivat uhkauksista huolimatta toimintaansa tyttöjen koulutuksen edistämiseksi. Malala käytti saamansa lahjoituksen ostaakseen koulubussin, jossa häntä myöhemmin ammuttiin ja kaksi muuta tyttöä loukkaantui iskussa, josta talebanliike ilmoitti olevansa vastuussa.

Malala toimii aktiivisesti tyttöjen koulunkäynnin puolesta, ja hän on yksi Malala-rahaston perustajista sekä YK:n kasvatus- ja koulutusasioiden erityislähettilään Gordon Brownin perustaman nuorten koulutuskriisiä käsittelevän komitean jäsen. Brownin esittämien arvioiden mukaan tällä edistymisvauhdilla viimeinenkin tyttö saadaan kouluun vasta vuonna 2086 eikä vuonna 2015, kuten vuosituhattavoitteissa luvattiin. "Islamin mukaan tytöillä on oikeus käydä koulua. Jokaisen velvollisuus on hankkia koulutusta ja tietoa, olipa kyse sitten tytöstä tai pojasta", Malala on todennut.

YK nimesi Global Education First Initiative -aloitteessaan heinäkuun 12. päivän, joka on Malalan syntymäpäivä, Malala-päiväksi, jolloin lapset voivat puolustaa oikeuttaan koulunkäyntiin.

Vuonna 2014 Malala Yousafzaille myönnettiin yhdessä toisen palkinnonsaajan kanssa Nobelin rauhanpalkinto hänen kamppailustaan lasten ja nuorten sortoa vastaan sekä sen puolesta, että kaikilla lapsilla olisi oikeus koulutukseen. Hänestä tuli näin kaikkien aikojen nuorin sekä Saharov-palkinnon että Nobel-palkinnon saanut henkilö.

Vuodesta 2017 Malala on opiskellut Lady Margaret Hall Collegessa Oxfordin yliopistossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Nobel-palkintorahoillaan hän perusti tyttökoulun kotikaupunkiinsa Shanglan alueelle Pakistaniin. Koulu vihittiin käyttöön maaliskuussa 2018. Malala vieraili koulussa pian tämän jälkeen. Se oli hänen ensimmäinen matkansa Pakistaniin sen jälkeen, kun hän joutui talebanin hyökkäyksen kohteeksi.

Nasrin Sotoudeh – 2012, Iran

NASRIN SOTOUDEH on iranilainen ihmisoikeusjuristi ja yksi niistä harvoista, jotka asettuivat rohkeasti puolustamaan vuoden 2009 joukkomielenosoitusten yhteydessä pidätettyjä toisinajattelijoita, jotka vastustivat vilpillisinä pitämiään vaaleja, ennen kuin hänet itsensä pidätettiin vuonna 2010.Kun Sotoudehille myönnettiin Saharov-palkinto vuonna 2012, hän oli suorittamassa Iranin kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta saamaansa kuuden vuoden vankeustuomiota eristyssellissä Iranin pahamaineisessa Evinin vankilassa. Samaan aikaan hän oli myös seitsemän viikon nälkälakossa protestina aviomiehensä ja tyttärensä oikeudelliselle painostukselle.Sotoudeh oli hyvin heikossa kunnossa, mutta hän kokosi silti voimansa kirjoittaakseen Euroopan parlamentille unohtumattoman viestin, jonka hänen ystävänsä, kollegansa ja päämiehensä, Nobel-palkittu Shirin Ebadi luki hänen puolestaan palkinnonjakotilaisuudessa. "Ihmisoikeuksilla ja niiden turvaamiseen tarvittavilla järjestelmillä on takanaan pitkä tie, mutta silti niiden toteuttaminen riippuu edelleen paljolti hallitusten aikeista, sillä hallitukset ovat suurimpia ihmisoikeuksien loukkaajia", Sotoudeh kirjoitti. Ihmisoikeusaktivisteille ja poliittisille vangeille hän sanoi: "Tiedän aivan kuten tekin, että demokratialla on pitkä ja vaikea tie edessään."Sotoudeh vapautettiin odottamatta syyskuussa 2013, mutta Iranin viranomaiset eivät paljastaneet vapauttamisen syytä. Hänen tuomiotaan ei kuitenkaan kumottu, eikä hän vieläkään saa poistua Iranista, joten hän ei voi tulla parlamenttiin vastaanottamaan Saharov-palkintoaan. Joulukuussa 2013 Sotoudeh tapasi silti Teheranissa Euroopan parlamentin valtuuskunnan, joka oli kuuteen vuoteen ensimmäinen Iraniin lähetetty valtuuskunta. Tapaamisessa hän kiinnitti huomion poliittisten vankien tilanteeseen ja arvosteli avoimuuden puutteesta oikeudenkäyntejä, jotka pidettiin vallankumoustuomioistuimissa rikostuomioistuinten sijaan. Tapaaminen herätti raivoa Iranin kovan linjan kannattajissa, jotka syyttivät Sotoudehia ja Jafar Panahia kansankiihotuksesta. Vankilasta vapauduttuaan Sotoudeh palasi työnsä pariin puolustaen happohyökkäysten uhreiksi joutuneita naisia ja uskonnollisia vähemmistöjä ja osallistuen ihmisoikeuskampanjoihin, joissa vaadittiin muun muassa kuolemanrangaistuksen lakkauttamista. Iranin viranomaiset ovat pidättäneet hänet väliaikaisesti useaan otteeseen.Sotoudeh pystyi vähän aikaa jatkamaan lakiuraansa, jonka aikana hän oli aluksi puolustanut alaikäisiä kuolemantuomiolta. Kuusivuotisen vankeustuomionsa lisäksi hän oli ollut ammatinharjoittamis- ja matkustuskiellossa kymmenen vuoden ajan. Hän riitautti vallankumoustuomioistuimen hänelle langettaman ammatinharjoittamiskiellon, mutta lokakuussa 2014 Iranin asianajajaliitto erotti hänet jäsenyydestään kolmen vuoden ajaksi. Sotoudeh arvelee maan vaikutusvaltaisen tiedusteluministeriön olevan päätöksen takana.Sotoudeh alkoi joka arkipäivä osoittaa mieltään toisinajattelu- ja työskentelyoikeutensa puolesta liiton pääkonttorin edessä Teheranissa. Hänen mielenilmauksestaan ei uutisoitu Iranin virallisissa tiedotusvälineissä, mutta monet muut aktivistit ja ihmisoikeusloukkausten uhrit asettuivat hänen tuekseen. Asianajajaliitto lyhensi lopulta kesäkuussa 2015 Sotoudehin erottamispäätöksen kestoa yhdeksään kuukauteen, ja Sotoudeh lopetti mielenilmauksensa, vaikka hän ja hänen tukijansa toistivat vaatimuksensa päätöksen kumoamisesta kokonaan. Hän uskoo kaiken saamansa tuen - erityisesti kieltoa äänekkäästi vastustaneilta Euroopan parlamentin jäseniltä saamansa tuen - vaikuttaneen lyhentämispäätökseen ja haki heti toimilupansa jatkamista.Sotoudeh aikoo pysyä Iranissa ja taistella maan sisältä lähtevän uudistuksen puolesta. Hänen päättäväisyydellään on kuitenkin hintansa. Kesäkuussa 2018 hänet pidätettiin ja vangittiin, koska hän oli tukenut jatkuvia mielenilmauksia pakollista hijab-huivin käyttöä sekä kidutusta vastaan. Sotoudeh kieltäytyi saapumasta oikeuskäsittelyyn joulukuussa 2018, koska häneltä oli evätty oikeus käyttää valitsemaansa asianajajaa. Maaliskuussa 2019 hänet tuomittiin 33 vuoden vankeusrangaistukseen ja 148 raipaniskuun kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta, propagandan levittämisestä, laittomien ryhmien jäsenyydestä, ihmisten yllyttämisestä korruptioon ja prostituutioon sekä siitä, että hän oli esiintynyt julkisuudessa ilman šaria-lain mukaista hijabia. Hänelle myönnettiin Kanadan PEN-järjestön One Humanity -palkinto 11. huhtikuuta 2019.

Jafar Panahi – 2012, Iran

JAFAR PANAHI on palkittu iranilainen elokuvaohjaaja, jolta on evätty oikeus tehdä elokuvia seuraavien 20 vuoden ajan.

Iranin opposition suorapuheisena kannattajana ja entisen presidentin Ahmadinejadin arvostelijana Panahi tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistukseen "propagandasta islamilaista tasavaltaa vastaan", mutta hänen tuomiotaan ei ole edelleenkään pantu täytäntöön. Panahi ei ole tällä hetkellä vankilassa, mutta hänet voidaan vangita minä hetkenä hyvänsä. Panahi vangittiin vuonna 2010, kun hän oli salaa tekemässä elokuvaa Vihreän liikkeen epäonnistuneesta kapinasta Iranissa vuonna 2009. Vaikka hänet vapautettiin kolmen kuukauden kuluttua kansainvälisten protestien ja nälkälakon seurauksena, hänelle määrättiin vankilatuomio ja häntä kiellettiin tekemästä elokuvia, matkustamasta ja puhumasta tiedotusvälineille.

Panahi kertoi Iranissa vuonna 2013 vierailleelle Euroopan parlamentin valtuuskunnalle, että hänen ja hänen asianajajansa todistajanlausunnot oli jätetty huomiotta, sillä hänen tuomiostaan oli päätetty jo etukäteen. Hän varoitti valtuuskuntaa siitä, että ihmisoikeusasiat unohdetaan maailmanlaajuisen huomion kiinnittyessä Iranin kanssa tehtävään ydinsopimukseen, ja arveli sortotoimien lisääntyvän Iranissa, kun pakotteet poistetaan. Hän sanoi Iranin johdon joustavuuden koskevan ainoastaan ulkoasioita, ei sisäasioita, ja totesi lehdistöön, vangittuihin ja kulttuurielämään kohdistuvan painostuksen jatkuvan.

Panahi totesi tiedotusvälineille vuonna 2014 haastattelukieltoa uhmaten antamassaan haastattelussa, että koska häneltä oli kielletty työnteko, hänestä tuntui kuin hänet olisi vain vapautettu pienestä vankilasta ja heitetty suurempaan vankilaan.

Kaikesta huolimatta Panahi on rikkonut hänelle määrättyä elokuvantekokieltoa jo kolmesti. Vuonna 2011 hän kuvasi kotikaupungissaan Teheranissa elokuvan Tämä ei ole elokuva, jossa hän istuu keittiönsä pöydän ääressä puhumassa asianajajalleen odottaen vangitsemistaan. Vuonna 2014 hän teki elokuvan Suljettu verho yksin koiransa kanssa asuvasta elokuvakäsikirjoittajasta, joka asuu merenrantatalossaan suljettujen verhojen takana. Vuonna 2015 Panahi esitti palkitussa elokuvassaan Taxi Teheran taksinkuljettajaa, joka Teheranin kaduilla ajaessaan juttelee matkustajilleen, joista yksi on niin ikään Saharov-palkittu Nasrin Sotoudeh. Panahin elokuvat ovat tunnettuja humanistisesta ja realistisesta maailmankuvastaan.

Panahi ei pidä itseään poliittisena henkilönä vaan pikemminkin henkilönä, joka haluaa paljastaa epäoikeudenmukaisuuden. Hän on puhunut suoraan Iranin sensuuria vastaan ja kritisoinut presidentti Rouhania sensuuria koskevien vaalilupausten pettämisestä. Lisäksi hän on käynnistänyt Step by Step -kampanjan, jonka tavoitteena on kuolemanrangaistuksen lakkauttaminen Iranissa.

Hänen viimeisin elokuvansa Three Faces esitettiin hänen poissa ollessaan Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2018. Tässä omaelämäkerrallisessa elokuvassa hän pohtii taiteellista vapautta.

Mohamed Bouazizi – 2011, ”arabikevät”, Tunisia

MOHAMED BOUAZIZI (1984-2011) käynnisti Tunisian jasmiinivallankumouksen ja toimi innoittajana arabikeväänä tunnetulle demokratisoitumisliikkeelle, joka pyyhkäisi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yli vuonna 2011.

Bouazizi oli vaatimattomista oloista lähtöisin oleva työteliäs mies: 10-vuotiaasta alkaen hän oli myynyt hedelmiä torilla ja toiminut näin perheensä ensisijaisena elättäjänä. Hän lopetti koulunkäynnin 19-vuotiaana voidakseen tukea nuorempien sisarustensa koulutusta.

Bouazizi kuoli 4. tammikuuta 2011 26-vuotiaana sytytettyään itsensä tuleen protestina järjestelmälle, joka esti häntä hankkimasta kunnon elantoa itselleen. Hän oli useaan otteeseen joutunut Tunisian lainvalvontavirkailijoiden uhriksi: virkailijat määräsivät hänelle sakkoja, takavarikoivat hänen tuotteensa ja vaakansa ja viimeisellä kerralla myös kaatoivat hänet väkivalloin maahan. Hänen omaisensa uskovat, että nimenomaan nöyryytys eikä köyhyys ajoi Bouazizin tekemään polttoitsemurhan sen jälkeen, kun hän oli vaatinut itselleen oikeutta, joka häneltä kuitenkin evättiin. Bouazizi valeli itsensä polttoaineella ja sytytti itsensä liekkeihin Sidi Bouzidin pikkukaupungin hallintorakennuksen edessä. Bouazizi oli pidetty mies ja tunnettu siitä, että hän antoi tuotteitaan ilmaiseksi köyhemmille perheille. Niinpä hänen kohtalonsa sai vastakaikua monilta, ja hänen tekonsa yllytti ihmiset mielenilmauksiin, jotka levisivät pian niin, että tunisialaiset kaikista sosiaaliryhmistä lähtivät kaduille osoittamaan mieltään korruptoitunutta hallitusta, korkeaa työttömyyttä ja vapautensa rajoittamista vastaan.

Siteisiin kiedottu Bouazizi kamppaili vielä tuskissaan hengestään, kun presidentti Zine al-Abidine Ben Alin vuodesta 1987 vallassa ollut autoritaarinen hallinto alkoi kaatua.

Kymmenen päivää Bouazizin kuoleman jälkeen Ben Ali pakotettiin eroamaan virastaan ja poistumaan maasta, kun mielenosoittajat marssivat Tunisiin monien kantaessa Bouazizin kuvaa.

Bouazizin perhe sai lohtua siitä, että hänen kuolemansa ei ollut turha, sillä hänen tekonsa vauhditti kansanvallankumouksen puhkeamista ja ravisteli itsevaltaisia hallituksia Tunisiassa ja muissa arabimaissa. Bouazizin teon seurauksena arabinuoret ymmärsivät, että heillä oli mahdollisuus tuoda turhautuneisuutensa julki ja taistella ihmisarvonsa puolesta epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota ja itsevaltaista järjestelmää vastaan.

Arabikevät on pysähdyksissä ja sen alkuaikojen optimismi sammunut, sillä jotkin sen saavuttamat voitot ovat mitätöityneet, mutta liikkeen synnyinseudulla, Bouazizin Tunisiassa, jatketaan määrätietoisesti kohti demokratiaa ja mielipiteenvapautta kuolonuhreja vaatineista terrori-iskuista ja turvallisuusongelmista huolimatta.

Ali Ferzat – 2011, ”arabikevät”, Syyria

ALI FERZAT on Syyrian tunnetuin poliittinen satiirikko ja pilapiirtäjä sekä yksi arabimaailman kuuluisimpia kulttuurihahmoja. Vuonna 2012 hänet äänestettiin Time-aikakauslehden äänestyksessä maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon.

Hamassa vuonna 1941 syntynyt Ferzat on julkaissut yli 15 000 pilakuvaa syyrialaisissa ja kansainvälisissä sanomalehdissä. Lisäksi hänet on palkittu diktaattoreita Saddam Husseinia ja Muammar Gaddafia esittävistä satiireista näiden vielä ollessa vallassa Irakissa ja Libyassa. Hänen pelättyjä turvallisuusjoukkoja kuvaavat teoksensa ovat murtaneet sananvapauden rajoja Syyriassa. Kun arabikevään aalto saavutti Syyrian vuonna 2011, hän hyökkäsi piirroksissaan entistä selvemmin hallituksen edustajia ja erityisesti presidentti Bashar al-Assadia vastaan, ja hallintoa vastaan protestoivat syyrialaiset heiluttivat hänen piirroksiaan kaduilla.

Naamioituneet miehet hyökkäsivät Ferzatin kimppuun Damaskoksen Umayyadin aukiolla sen jälkeen, kun hän oli julkaissut pilapiirroksen, jossa presidentti al-Assad yrittää päästä autolla hurjaa vauhtia pakenevan Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin kyytiin. Miehet hakkasivat hänet, mursivat tarkoituksellisesti hänen kätensä ja huusivat, että hänen on kunnioitettava al-Assadia ja toteltava hallitsijoitaan. Tajuttomaksi hakattua Ferzatia raahattiin tietä pitkin autolla, johon hänet oli heitetty. Sitten hänet työnnettiin ulos ja jätettiin kadulle siinä luulossa, että hän oli kuollut.

Ferzat kuitenkin selvisi, ja hänen kätensä paranivat toimintakykyisiksi, hän mursi pelon muurin, ja hänestä on tullut taiteensa ja sanojensa välityksellä Syyrian hallinnon suorasukaisimpia arvostelijoita. Hän on saanut useita palkintoja ja johtaa arabipilapiirtäjien liittoa.

Ferzat ei päässyt Saharov-palkintoseremoniaan vuonna 2011, koska hän oli Kuwaitissa hoidattamassa vammojaan. Niinpä hän vastaanotti palkinnon Euroopan parlamentissa vuonna 2012 ja osallistui tällöin parlamentin puhemiehen ja muiden palkinnonsaajien kanssa keskusteluun Syyrian vallankumouksesta ja demokratiakehityksestä arabimaiden kansannousujen jälkeen. Ferzat osallistui Saharov-palkinnon saajana Euroopan neuvoston ensimmäiseen Maailman demokratiafoorumiin vuonna 2012.

Vuonna 2015 Ferzat oli pääpuhujana Euroopan parlamentissa Saharov-palkinnon verkoston Syyria-aiheisessa keskustelussa, jossa hän painotti Syyrian taistelevien ryhmittymien alueellisten tukijoiden roolia sekä tarvetta kansainväliseen painostukseen taistelujen lopettamiseksi. Ali Ferzatin pilapiirrokset kuvittivat useita Saharov-palkinnon saajien kirjan painoksia, kun sitä vielä julkaistiin painettuna.

Asmaa Mahfouz – 2011, ”arabikevät”, Egypti

ASMAA MAHFOUZ on egyptiläinen ihmisoikeusaktivisti ja yksi huhtikuun 6. päivän nuorisoliikkeen perustajajäsenistä.

Tunisian vallankumouksen kipinästä alkaneen liikehdinnän saavutettua Egyptin alkuvuonna 2011 Mahfouz uhmasi presidentti Hosni Mubarakin hallinnon yrityksiä tukahduttaa aktivistien toiminta ja lähetti egyptiläisille sosiaalisen median kautta kehotuksia vaatia vapautta, ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia osoittamalla rauhanomaisesti mieltään Tahrir-aukiolla. Hänen videonsa levisi netissä kulovalkean tavoin, ja miljoonat ihmiset näkivät sen. Video sai aikaan samansisältöisten videoiden aallon, minkä seurauksena Tahrir-aukiolle ilmaantui satojatuhansia mielenosoittajia 25. tammikuuta 2011 alkaen vaatimaan Mubarakia luopumaan 30-vuotisesta vallastaan Egyptissä, minkä hän tekikin 11. helmikuuta 2011.

Saharov-palkinnon vastaanottamisen yhteydessä Mahfouz luonnehti palkintoa "kunnianosoitukseksi tämän vallankumouksen sankareille". Hän sanoi palkinnon menevän kaikille nuorille egyptiläisille, jotka ovat uhranneet henkensä. "Emme aio pettää näitä ihmisiä, vaan jatkamme taistelua heidän viitoittamallaan tiellä ja varmistamme, että tämä unelma toteutuu", Mahfouz sanoi parlamentille.

Mahfouz pidätettiin lokakuussa 2011 syytettynä presidentti Mubarakin kukistuttua valtaan nousseiden sotilasjohtajien halventamisesta. Hänet tuomittiin poissa olevana maaliskuussa 2012, mutta tuomio kumottiin muutoksenhakutuomioistuimessa toukokuussa 2012. Vuonna 2014 Mahfouziin kohdistuva häirintä, uhkailu ja tarkkailu pahenivat, kun entinen armeijan ylipäällikkö Abdel Fattah al-Sisi valittiin vaaleilla Egyptin presidentiksi. Tätä oli edeltänyt islamistipresidentti Mohammed Mursin syrjäyttäminen vuonna 2013 ja sotavoimien tukeman väliaikaishallinnon valtakausi. Kun alun perin muslimiveljeskuntaan kohdistetut viranomaisten rajut tukahduttamistoimet ulotettiin koskemaan järjestelmän arvostelijoita ja tammikuun 25. päivän vallankumouksen tunnettuja keulahahmoja, egyptiläinen tuomioistuin kielsi huhtikuussa 2014 huhtikuun 6. päivän liikkeen, johon Mahfouz kuului, ja langetti kolmelle sen johtajalle, Ahmed Maherille, Mohammed Adelille ja Ahmed Doumalle, kolmen vuoden vankeustuomiot muun muassa laittomista mielenosoituksista.

Vuonna 2015 Mahfouz oli mukana uuden Bidayya-liikkeen (Alku) toiminnassa.Hän joutui yhdessä liikkeen perustajien kanssa toukokuussa 2015 tutkinnan kohteeksi, koska heidän väitettiin yllyttäneen valtiojärjestyksen kumoamiseen, ja hänelle langetettiin matkustuskielto.

Aktivistit joutuvat Egyptissä yhä voimistuvan painostuksen kohteeksi, kun kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet kaventuvat kaventumistaan. Vuonna 2018 Asmaa Mahfouzia vastaan nostettiin oikeusjuttu Saharov-palkinnon vuoksi, koska palkintoa pidettiin epätoivottuna ulkomaisena yrityksenä vaikuttaa Egyptin asioihin. Sen seurauksena häntä estettiin osallistumasta Saharov-palkinnon 30-vuotisjuhlakokoukseen.

Ahmed al-Senussi – 2011, ”arabikevät”, Libya

Vuonna 1934 syntynyt AHMED AL-SENUSSI on Libyassa pisimpään vankilassa ollut mielipidevanki. Nykyään hän on Libyan sovinnon äänekkäimpiä puolestapuhujia.

Al-Senussi tuomittiin kuolemaan vuonna 1970 diktaattori Muammar Gaddafia vastaan tehdystä vallankaappausyrityksestä. Gaddafi oli vuonna 1969 syössyt vallasta Libyan ensimmäisen ja ainoan monarkin, kuningas Idrisin. Al-Senussi istui vankilassa kokonaiset 31 vuotta. Vankeusaikanaan häntä kidutettiin, ja hän vietti yhdeksän vuotta eristyssellissä, joka oli niin ahdas, ettei hän mahtunut edes seisomaan suorassa. Hänen kuolemantuomionsa muutettiin elinkautiseksi tuomioksi vuonna 1988, ja hänet vapautettiin vuonna 2001 pahamaineisesta Abu Salimin vankilasta yhdessä kymmenien muiden poliittisten vankien kanssa.

Al-Senussi kuvaa Gaddafin hallintoa 42 vuotta kestäneeksi kärsimyksen, sorron ja korruption ajaksi, jonka kuluessa Libya menetti identiteettinsä. Hän sanoo, että Gaddafia vastaan tehdyn vallankaappausyrityksen vaikuttimena oli halu antaa ihmisten valita monarkian ja perustuslaillisen tasavallan välillä, koska hän oli kokenut sotilashallinnon Syyriassa ja Irakissa aikaansaaman tuhon. Hänen mielestään ihmisoikeuksien loukkaaminen ja kansan sortaminen kuuluvat sotilasdiktatuurien luonteeseen.

Kun Naton tukema kansannousu kaatoi Gaddafin vuonna 2011, al-Senussi vastasi poliittisista vangeista kansallisessa siirtymäkauden neuvostossa, joka tosiasiallisesti hallitsi Libyaa aina vuoden 2012 vaaleihin saakka.
Kunnioitetusta heimojohtajasta al-Senussista tuli Libyassa federalistisen liikkeen johtohahmo laittomuuden ja epävakauden sävyttämässä tilanteessa, jossa eri ryhmittymät kävivät aseellista kamppailua vallasta. Vuonna 2012 kolmetuhatjäseninen valtuuskunta alueelta valitsi hänet johtamaan Kyrenaikan siirtymäkauden neuvostoa. Neuvosto ilmoitti puoltavansa alueen autonomian lisäämistä, mutta sillä ei ole oikeudellista tai sotilaallista valtaa.

Libyassa käytävä valtataistelu on vaikeuttanut sen demokratiakehitystä. Al-Senussin mielestä osallistava sovintoprosessi on ainoa tie rauhaan. Hän vastustaa sotilaallisen väliintulon jatkamista ja tukee kansanäänestyksen järjestämistä Libyan tulevan valtion rakenteesta.

Al-Senussi kannattaa itse keskitettyä liittovaltiota ja riippumatonta hallintoa kolmelle Libyan alueelle: Tripolitania, Barqa (Kyrenaika) ja Fezzan. Hän tukee voimakkaasti vuoden 1951 perustuslain palauttamista. Sen perusteella federalismi oli käytäntönä Libyassa lähes koko kuningas Idrisin perustuslaillisen monarkian ajan. Al-Senussi on kuninkaan veljen pojanpoika muttei kannata paluuta monarkiaan.

Razan Zaitouneh – 2011, ”arabikevät”, Syyria

RAZAN ZAITOUNEH on syyrialainen toimittaja ja ihmisoikeusjuristi, joka siepattiin kapinallisten hallinnassa olevalla alueella Damaskoksen esikaupunkialueella 9. joulukuuta 2013. Hän on yhä kateissa, kukaan ei ole ottanut vastuuta sieppauksesta, eikä hänen olinpaikkaansa tunneta.

Uhkauksista huolimatta Zaitouneh tuomitsi rohkeasti yhtä lailla Syyrian hallituksen kuin kapinallistenkin tekemät ihmisoikeusloukkaukset. Hänet siepattiin yhdessä aviomiehensä ja aktivistitoverinsa Wael Hamadan sekä kahden kollegansa eli runoilija ja asianajaja Nazem Hamadin ja aiemmin poliittisena vankina olleen Samira Khalilin kanssa. Molemmat heistä työskentelivät hänen perustamiensa kahden ryhmän toimistossa Douman kaupungissa. Ryhmistä toinen dokumentoi ihmisoikeusloukkauksia ja toinen tukee paikallista kehitystä ja pienhankkeita.

Zaitouneh on yksi Syyrian vallankumouksen tunnetuimmista ja uskottavimmista siviiliaktivisteista. Syyrialaiset tiedotusvälineiden kommentaattorit pitävät Zaitounehin sieppausta käänteentekevänä tapahtumana siviilijoukkojen ja ääriliikkeiden edustajien kahtiajaossa ja toisaalta kohtalokkaana takaiskuna Bashar al-Assadin vastaiselle kapinalle Syyriassa.

Zaitounehin omaiset ovat pyytäneet kansainvälistä apua Zaitounehin ja hänen kollegojensa löytämiseksi. He totesivat huhtikuussa 2014 antamassaan julkilausumassa seuraavaa: "Me Razan Zaitounehin omaiset annamme tämän julkilausuman ihmisoikeusaktivistin, asianajajan, kirjailijan ja ennen kaikkea ihmisen puolesta nyt, kun hänen sieppauksestaan on kulunut yli kolme kuukautta, eikä mikään osapuoli ole ilmoittautunut vastuulliseksi teosta tai esittänyt asiasta lausuntoja tai vaatimuksia. Tarkoituksena on selvästi voittaa aikaa ja estää tytärtämme ja hänen kollegojaan ilmaisemasta itseään vapaasti: estää heitä kirjoittamasta ja käyttämästä sananvapauttaan."

Aktivistit ja poliitikot kaikkialta maailmasta ovat vedonneet heidän vapauttamisensa puolesta, ja muun muassa Euroopan parlamentin puhemies Schulz on todennut seuraavaa: "Euroopan parlamentin nimissä vaadin heidän välitöntä vapauttamistaan. (...) Hallitus ja kapinallisryhmät ovat uhanneet Zaitounehin henkeä sen vuoksi, että hän on rohkea nuori nainen, joka kieltäytyy tekemästä myönnytyksiä ja jatkaa rauhanomaista taisteluaan demokratian ja vapaan Syyrian puolesta."

Vuonna 2014 Euroopan parlamentti sekä useat kansalaisjärjestöt, EU:n kansalaiset ja muut Saharov-palkinnon saajat yhdistivät voimansa ja vaativat Zaitounehin vapauttamista kampanjassa #FreeRazan. Zaitounehin perhe on korostanut hänen edustamiaan arvoja Euroopan parlamentissa.

Kun Zaitounehille myönnettiin Saharov-palkinto vuonna 2011, hän eli piilossa onnistuttuaan pakenemaan ratsiaa, jonka valtion turvallisuusjoukot olivat tehneet hänen kotiinsa. Hän kuitenkin kieltäytyi lähtemästä Syyriasta.

Zaitouneh pelasti Saharov-palkintorahoillaan panssarivaunun tulituksen kohteeksi joutuneen aktivistikollegan hengen.

Guillermo Fariñas – 2010, Kuuba

GUILLERMO FARIÑAS on kuubalainen psykologian tohtori, vapaa toimittaja ja poliittinen toisinajattelija. Hän on vuosien mittaan ollut 23 kertaa nälkälakossa, jotta Kuubassa tehtäisiin rauhanomaisia poliittisia muutoksia ja toteutettaisiin sananvapaus.

Vuonna 2006 hänen seitsemän kuukautta kestänyt nälkälakkonsa sai maailman huomion kiinnittymään internetsensuuriin Kuubassa mutta aiheutti hänelle vakavia terveysongelmia.

Vangitun Orlando Zapatan kiistanalaisen kuoleman jälkeen Fariñas aloitti jälleen vuoden 2010 helmikuussa 134 päivää kestäneen nälkä- ja juomalakon ja vaati vapauttamaan monen vankilavuoden jälkeen sairastuneet poliittiset vangit. Fariñas lopetti lakkonsa vasta sitten, kun Kuuban hallitus oli ilmoittanut vapauttavansa 52 poliittista vankia.

Fariñas ei saanut lupaa poistua Kuubasta osallistuakseen vuoden 2010 Saharov-palkintoseremoniaan Euroopan parlamentissa. Kuuban hallituksen lievennettyä kuubalaisten matkustusrajoituksia ja Damas de Blanco -järjestön edustajien palattua Kuubaan Euroopan parlamenttiin tekemänsä vierailun jälkeen myös Fariñas sai lopulta tilaisuuden puhua parlamentille vuoden 2013 Saharov-palkintoseremoniassa.

Fariñas totesi kiitospuheessaan: "En ole täällä tänään sen vuoksi, että tilanne olisi huomattavasti muuttunut, vaan sen vuoksi, että nykymaailman realiteetit ja ennen muuta kuubalaisten kasvava kansalaistottelemattomuus ovat pakottaneet hallinnon "muuttamaan jotakin, jottei mikään muuttuisi", kuten legendaarinen prinssi Don Fabrizio sanoi teoksessa Il Gattopardo."

Vuonna 2015 Fariñas palasi koordinaattorin tehtäväänsä Foro Antitotalitario Unido liikkeessä sulautettuaan ensin tämän liikkeen lyhyeksi aikaa opposition Unión Patriótica de Cuba -kattojärjestöön ja toimittuaan kyseisen järjestön tiedottajana. Fariñas jätti kattojärjestön, joskin hyvässä hengessä, oltuaan sen muiden johtajien kanssa eri mieltä Kuuban ja Yhdysvaltojen välisten diplomaattisuhteiden palauttamisesta, josta ilmoitettiin joulukuussa 2014. Fariñasin mielestä Kuuban demokraatteja on petetty, sillä Yhdysvaltojen presidentti Obama lupasi Damas de Blanco -järjestön puheenjohtajalle Berta Solerille ja hänelle vuonna 2013 kuulla kansalaisyhteiskuntaa ja väkivallattoman opposition jäseniä kaikista Kuubaa koskevista toimista.

Vuonna 2015 Fariñas käynnisti kampanjan kerätäkseen 10 000 allekirjoitusta, joita Kuuban perustuslaissa edellytetään, jotta Raúl Castron hallituksen ilmoittamaan uuteen vaalilakiin sisällytettäisiin olemassa olevien poliittisten liikkeiden tunnustaminen ja laillistaminen, kaikkien kuubalaisten, myös ulkomailla asuvien Kuuban kansalaisten, äänioikeus ja vaalikelpoisuus sekä kansainvälinen vaalitarkkailu.

Fariñas on viime vuosina toimintansa vuoksi uhattu tappaa ja sulkea psykiatriseen sairaalaan. Hänet on myös hakattu sairaalakuntoon, ja hänet on pidätetty useita kertoja, muun muassa toisen Saharov-palkitun, kuubalaisen toisinajattelijan Oswaldo Payán hautajaisissa. Kuuban johdon vaihduttua vuonna 2018 Fariñas on jatkanut aktiivisesti hallinnon suorasanaista arvostelua sekä maan sisällä että sen ulkopuolella.

Olet sivulla :

Euroopan parlamentti / Saharov-palkinto

Navigointikieli

Muut verkkosivustot

Sivustokartta

menu.mainnavigation

Oleg Sentsov, vuoden 2018 Saharov-palkinnon saaja

Venezuelan demokraattinen oppositio - 2017, Venezuela

Nadia Murad ja Lamya Haji Bashar - 2016, Irak

Raif Badawi – 2015, Saudi-Arabia

Denis Mukwege – 2014, Kongon demokraattinen tasavalta

Malala Yousafzai – 2013, Pakistan

Nasrin Sotoudeh – 2012, Iran

Jafar Panahi – 2012, Iran

Mohamed Bouazizi – 2011, ”arabikevät”, Tunisia

Ali Ferzat – 2011, ”arabikevät”, Syyria

Asmaa Mahfouz – 2011, ”arabikevät”, Egypti

Ahmed al-Senussi – 2011, ”arabikevät”, Libya

Razan Zaitouneh – 2011, ”arabikevät”, Syyria

Guillermo Fariñas – 2010, Kuuba

Muut palkinnonsaajat

Linkkejä

Ajankohtaista

Parlamentin jäsenet

Tietoa parlamentista

Täysistunto

Valiokunnat

Valtuuskunnat

Palveluksessasi

A-Ö